Falsterbo 29.8–1.9.2019
Ruotsin Falsterbo on ennen kaikkea kuuluisa petolintumuutostaan. Isohaarahaukkojen ja muiden petojen uljailta laivueilta ei voi niemellä välttyä olitpa staijaamassa tai kahvilla.
Retkemme painottuu muutonseurantaan, mutta tutustumme samalla merenlahtien sekä pyökkimetsien lintuihin Etelä-Ruotsin erikoisuuksineen. Tänä vuonna retki tähtää mehiläishaukkojen päämuuttoon, joka on usein ollut myös parasta aikaa harvinaisuuksille. Retki tehdään yhteistyössä Helsingin seudun lintutieteellisen yhdistyksen, Tringan kanssa.
Isohaarahaukka on yksi Fasterbon tunnuslintuja. Niiden majesteetillisen rauhallisesti lipuvat laivueet ovat erittäin vaikuttavia. Parhaimpana muuttopäivänä niitä on havaittu yli tuhat yksilöä.
Skånen lounaisin niemi kerää muuttolintuja Hankoniemen tapaan. Hankoon verrattuna lintumäärät vain ovat kertaluokkaa suurempia! Erityisesti petolinnut seuraavat niemeä uskollisesti ja niitä näkee kaikkialla. Falsterbo tarjoaa runsaat retkimahdollisuudet monipuolisesta muutontarkkailusta mittaviin kahlaajarantoihin, merenrantaniittyihin ja kosteikoihin.
Yksi Falsterbon hienoimpia piirteitä on, että suomalaisittain harvinaisia lintuja esiintyy tiuhemmin ja niiden löytäminen tuttujen lajien seasta on palkitsevaa ja opettavaista. Esimerkiksi isohaarahaukat, avosetit, riuttatiirat, aroharmaalokit, virtavästäräkit tai tulipäähippiäiset eivät ole suinkaan tavattomia, vaan säännöllisiä vieraita. Vierailumme ajankohta on keskellä hyvää muuttokautta ja paikallisittainkin harvinaisten lintujen näkeminen on mahdollista. Aiemmilla retkillä olemme nähneet mm. useita pikkukiljukotkia, arosuohaukkoja ja harvinaisimmasta päästä aavikkohaukan ja pitkäjalan.
Keskitymme retkellä pääosin muutonseurantaan sekä vesi- ja rantalintuihin Falsterbon niemellä, mutta vierailemme myös Skånen muissa lintukohteissa ja vaikuttavissa pyökkilehdoissa. Retki sopii hyvin myös lintuvalokuvaajille, ja Falsterbo on etenkin lentävien lintujen kuvaukseen ihanteellinen kohde.
Vierailemme Etelä-Skånen parhaassa vihertikkametsässä, jota hallitsevat massiivisen vaikuttavat pyökit.
Lennämme Kööpenhaminaan, josta jatkamme autoitse kohti Falsterbota - mm. suositusta draamasarjasta kuuluisan - Juutinrauman sillan ylitse. Lento Kööpenhaminaan lähtee torstaina aikaisin aamulla (klo 7), ja paluulento Helsinkiin sunnuntaina myöhään illalla (klo 21), joten retkelle päästään aamusta iltaan kaikkina neljänä päivänä.
Retken hinta on 730 euroa (Tringan jäsenille 700 euroa). Hinta pitää sisällään verot, suorat lennot Helsinki-Kööpenhamina-Helsinki, autokuljetukset paikanpäällä, majoituksen kahden hengen huoneissa sekä retket Petteri Lehikoisen ja Roni Väisäsen johdolla. Ruokailut eivät sisälly hintaan, ja voidaan nauttia joko ravintolassa tai valmistaa itse. Retken ryhmäkoko on min. 8 ja max. 14 henkilöä.
1hh mahdollinen lisämaksusta (50 eur)
Vastuullinen matkanjärjestäjä on Avescapes Oy, joka kuuluu Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylläpitämään matkatoimistorekisteriin (1328/15/Mj). Noudatamme kaikkia matkailualan yleisiä valmismatkaehtoja. Matkaehtomme löytyvät täältä.
Ilmoittautuminen
Tiedustelut ja ilmoittautumiset retkelle oheisella lomakkeella, tai suoraan info(ät)avescapestravels.com.