Merilinturetki Irlantiin elokuu 2019

Merilintuja, kahlaajia ja upeita maisemia


Järjestämme perinteisen merilintu- ja kahlaajaretken Irlantiin elokuussa 2019 (tarkemmat päivämäärät selviävät myöhemmin). Ohjelmaan sisältyy tällä kertaa jopa 8 retkipäivää, jotta hyviä merilintupäiviä varmasti sattuisi kohdalle. Tarkoituksena on katsella merilintuja parissa Euroopan parhaista merilintumuuton havainnointipaikoista, mm. legendaarisella Bridges of Rossilla. Meristaijin lisäksi teemme maan eteläosasta veneretken ulkomerelle katsomaan merilintuja lähempää ja kuvaamaan niitä. Viime vuonna pääsimme meriretkellä kuvaamaan keijuja ja liitäjiä aivan lähietäisyydeltä! Lisäksi delfiinejä kävi pyörimässä veneemme ympärillä.

Merilintujen lisäksi keskitymme maan itäosassa pari päivää kahlaajiin, joiden muutto on tuolloin parhaimmillaan ja harvinaisten kahlaajien näkemiseen on todella hyvät mahdollisuudet. Tuohon aikaan Irlannissa nähdään joka vuosi amerikkalaisia kahlaajaharhailijoita. Irlannin pesimälinnuston helmi, ruusutiira, tullaan myös näkemään!

Viime vuosien retkillämme olemme nähneet tuhansittain merilintuja, mm. 5 lajia liitäjiä, 3 lajia keijuja, 4 lajia kihuja, tiiralokkeja ja tietysti paljon ruokkilintuja. Amerikkalaisia harvinaisuuksia olemme myös nähneet joka retkellämme, mm. kuningastiira, hopetiira, kuusilokki, kanadansirri.

Irlannin länsirannikon jylhät maisemat ja pienten kalastajakylien maalauksellisuus ovat myös erittäin vaikuttava kokemus.

Tunnelmia vuoden 2017 retkeltä löytyy täältä.

Syyskuun alku on erittäin hyvää aikaa isoliitäjän näkemiseen. Veneretkellä myös kuvaaminen voi onnistua näin hienosti!

Tiiralokki on mereinen laji. Olemme onnistuneet näkemään lajin hienosti jokaisella retkellämme.

Lähde mukaan tutustumaan upeisiin merilintuihin! Tarjolla taas myös ainutlaatuinen mahdollisuus päästä näkemään lintuja läheltä täysin meitä varten järjestetyllä veneretkellä!

Hinta 1690e/hlö, sis. lennot (Hki-Dublin-Hki), 7 yön majoitukset, veneretken kalastusaluksella ulkomerelle ja pikkubussikuljetukset koko retken ajan Petteri Lehikoisen ja Roni Väisäsen johdolla.

Vastuullinen matkanjärjestäjä Avescapes Oy. Henkilökohtainen matkavakuutus tulee jokaisella olla. Matkaehtomme löytyvät täältä.

Pikkuliitäjiä päästään katsomaan ja kuvaamaan hienosti. Parhaina aamuina staijipaikan voi ohittaa tuhansia pikkuliitäjiä.

Etelänkeiju on harvinainen laji. Veneretki tarjoaa meille hyvän mahdollisuuden lajin näkemiseen.

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu mukaan retkelle käyttäen oheista lomaketta, tai suoraan info(at)avescapestravels.com

Using Format